16.6.1997

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

B lausui veljelleen A:lle tiedoksi annetun haasteen nojalla, että asianajaja X oli 17.2.1992 pesänjakajana toimittanut perinnönjaon heidän vanhempiensa, 14.10.1987 kuolleen B:n ja 28.6.1988 kuolleen D:n jälkeen.

Perinnönjaossa oli jaettavana omaisuutena ollut 10 SeuLa Oy -nimisen perheyrityksen osaketta ja tontti nro 4 rakennuksineen Helsingin kaupungin 32. kaupunginosan korttelissa nro 32017.

Pesänjakaja oli jakanut mainitun omaisuuden puoliksi siten, että kumpikin veljeksistä sai viisi osaketta ja puolet kiinteistöstä. A oli ennen perinnönjakoa omistanut kahdeksan ja B seitsemän osaketta. A oli siten saanut perinnönjaon perusteella enemmistöaseman ja määräämisvallan yhtiössä.

B oli vuonna 1978 vanhempiensa pyynnöstä tullut perheyrityksen palvelukseen. Tuolloin oli vanhempien ja veljesten välillä sovittu, että hän saa yhtiössä tasavertaisen aseman ja samat edut kuin A. Lisäksi D oli ilmoittanut B:n jälkeen pidetyssä perunkirjoitustilaisuudessa suullisena tahtonaan, että hänen kuolemansa jälkeen B ja A saavat kumpikin yhtä suuren määräämisvallan yhtiössä.

Pesänjakaja ei ollut ennen esinekohtaista jakoa selvittänyt jaettavan omaisuuden arvoja eikä kummankaan perillisen saaman perintöosan arvoa. Jaossa ei ollut otettu huomioon sitä, että esinekohtainen tasajako synnytti A:lle enemmistöaseman yhtiössä ja että B:n saamat ja entuudestaan omistamat osakkeet menettivät täysin arvonsa. Perinnönjaon jälkeen heidän vanhempiensa jättämä huomattava perintö oli jäänyt yksin A:lle. Jaon lopputulos oli siten ristiriidassa perintökaaren 23 luvun 8 §:n yhdenvertaisuus- ja oikeudenmukaisuusperiaatteen kanssa.

Tämän vuoksi B vaati, että perinnönjako kumotaan ja palautetaan pesänjakajalle, jonka tulee toimittaa se siten, että kumpikin veljeksistä saa arvomääräisesti yhtä suuren perintöosan. Tämä oli mahdollista toteuttaa niin, että B saa viisi osaketta ja A neljä osaketta ja että he saavat yhteisesti yhden osakkeen yhtä suurin murtoosin. Lisäksi pesänjakaja tulee velvoittaa myymään pesään kuuluva kiinteistö ja jakamaan sen kauppahinta siten, että A saa siitä yhtä osaketta vastaavan määrän enemmän kuin B.

Vastaus

A vaati kanteen hylkäämistä. Perinnönjako oli suoritettu perintökaaren 23 luvun 8 §:ssä edellytetyllä tavalla. Omaisuuden arvoja ei ollut tarvinnut määritellä, koska ne eivät olisi voineet vaikuttaa jaon lopputulokseen. Jaossa ei voitu ottaa huomioon sitä, mitä pesän osakkaat ennen jakoa omistivat.

Raastuvanoikeuden päätös 5.11.1993

Pesänjakaja oli suorittanut jaon perintökaaren 23 luvun 8 §:n mukaisesti siten, että kummallekin osakkaalle oli annettu osa kaikenlaisesta omaisuudesta. Antero ja A:n vanhemmat eivät olleet tehneet testamenttia, josta olisi ilmennyt heidän tahtonaan, että kumpikin poika sai samat edut perheyhtiöstä. Perintökaari ei sisältänyt säännöksiä, joiden mukaan perinnönjaossa voisi suorittaa kohtuullisuusharkintaa. Tällaiselle harkinnalle ei saanut tukea myöskään oikeuskirjallisuudesta tai -käytännöstä.

Näillä perusteilla raastuvanoikeus hylkäsi kanteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 21.9.1995

B valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä.

Perustelut

Perinnönjaossa on jaettavana ollut 10 Seu-La Oy -nimisen perheyrityksen osaketta ja omakotitalokiinteistö. Pesänjakaja on määräämättä ensin jaettaville omaisuuserille jakohetken käypiä arvoja jakanut omaisuuden esinekohtaisesti siten, että B ja A ovat kumpikin saaneet viisi osaketta ja puolet kiinteistöstä. Koska ennen perinnönjakoa B on omistanut yhtiön osakkeista seitsemän ja A kahdeksan, on jako merkinnyt sitä, että A on saanut yhtiössä enemmistöosakkaan aseman. Pesänjakajakin on todennut tämän, koska jakokirjaan on merkitty muun muassa, ettei sillä seikalla, miten osakkeiden yhteinen lukumäärä jaon jälkeen vaikuttaa A ja B valtasuhteisiin yhtiössä, voinut olla jakoon vaikuttavaa merkitystä. Pesänjakajan mukaan normaalin perinnönjaon periaatteisiin kuului, että kukin osakkaista sai yhtä paljon kunkin laatuista omaisuutta, mikäli perustetta muunlaiselle jaolle ei ollut osoitettavissa.

Perintökaaren 23 luvun 8 §:ssä on jaon toimittamista koskeva ohje. Pykälän 1 momentin mukaan, jollei perinnönjakoa ole toimitettava osakasten sopimuksen mukaisesti, on pesänjakajan suoritettava jako siten, että kullekin osakkaalle annetaan osa kaikenlaatuisesta omaisuudesta. Kuitenkin on omaisuus, jota ei sopivasti voida jakaa osiin tai erotella, mikäli mahdollista, pantava samaan osaan. Pykälän 2 momentin mukaan, jollei jakoa muutoin saada toimitetuksi, voi oikeus pesänjakajan esityksestä määrätä, että tietty omaisuus tai tarvittaessa koko omaisuus on pesänjakajan toimesta myytävä.

Perinnönjaon toimittaminen perintökaaren säännösten mukaisesti tapahtuu yleensä kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa määritellään jakolaskelmassa perillisten suhteelliset jako-osuudet ja sen jälkeen niiden sekä jäämistön pääoman arvon perusteella arvomääräiset perintöosat. Toisessa vaiheessa toteutetaan arvomääräiset perintöosat reaalisella jaolla. Perillisten oikeudenmukainen ja tasapuolinen asema on turvattava jaon kaikissa vaiheissa. Tämän tavoitteen toteuttaa parhaiten jaettavana olevan omaisuuden täydellinen arvomääräinen ja esinekohtainen tasajako, mutta jos siihen ei esimerkiksi omaisuuden laadusta johtuen päästä, on pyrittävä mahdollisimman täydelliseen tasajakoon.

Perintökaaren 23 luvun 8 §:n säännöstä on yleensä pidetty esineelliseen tasajakoon velvoittavana säännöksenä. Myös tässä tapauksessa pesänjakaja on toimittanut jaon esineellisenä tasajakona. Säännös ei kuitenkaan edellytä jaon toimittamista tällä tavoin kaikissa tapauksissa. Esineellinen tasajako voi johtaa joissakin tapauksissa omaisuuden hyödyntämisen kannalta mahdottomaan tilanteeseen. Mahdottomuus voi ilmetä myös taloudellisena. Jos esimerkiksi elinkeino-omaisuuden jakaminen tasan perillisten kesken johtaa elinkeinon jatkamisen kannalta epätaloudelliseen tilanteeseen, on tällaista jakoa parempi vaihto-ehto panna elinkeinoomaisuus samaan osaan. Tulkittaessa perintökaaren 23 luvun 8 §:n säännöstä tarkoituksensa mukaisesti on siten esineellisen tasajaon lisäksi otettava huomioon myös se, millaisiin seurauksiin jako johtaa. Jako ei saa johtaa siihen, että perillisten jaossa saamien omaisuuksien arvot ovat epäsuhteessa heidän arvomääräisiin perintöosiinsa. Oikeudenmukainen tasajako ei tällöin toteudu.

A on jaon seurauksena saanut enemmistöosakkuuteen perustuvan määräysvallan perheyhtiössä. Osakeyhtiölaissa on säännöksiä vähemmistönsuojasta, kuten 12 luvun 4 §:n 2 momentin säännös oikeudesta vaatia voitonjakoa ja 9 luvun 16 §:n yleislauseke osakkaiden yhdenvertaisuudesta. Käytännössä näiden säännösten merkitys kysymyksessä olevan perheyhtiön kaltaisessa pienyhtiössä osakkaiden ollessa erimielisiä jää kuitenkin niin vähäiseksi, että voidaan perustellusti katsoa vähemmistöosakkaan aseman enemmistöosakkaaseen nähden muodostuvan epäedullisemmaksi kuin pelkästä osakkeiden omistuksen suhteesta johtuisi. Näin ollen ei myöskään enemmistö- ja vähemmistöosakkeita voi pitää yhtä arvokkaina. Tästä puolestaan seuraa, että A:n jaossa saamilla osakkeilla on ollut enemmän arvoa kuin B:n saamilla osakkeilla, vaikka kumpikin on saanut yhtä monta osaketta. Koska myös kiinteistö on jaettu puoliksi kummallekin, on A saanut arvoltaan enemmän omaisuutta kuin B. Esineellisen tasajaon johtaminen tällaiseen lopputulokseen ei ole oikeudenmukaista. Toimittaessaan jaon edellä selostetulla tavalla pesänjakaja on näin ollen menetellyt virheellisesti.

Pesänjakaja ei ole määrännyt jaettavan omaisuuden arvoa, joten Korkeimmalla oikeudella ei ole mahdollisuutta oikaista jakoa välittömästi. Jako on siten palautettava pesänjakajalle.

B on vaatinut jaon oikaisemista siten, että hänelle jaetaan jaettavina olevista osakkeista yksi enemmän kuin A:lle, jolloin he saisivat yhtiössä samanlaisen aseman ja määräysvallan, ja että B:n näin saaman osakkeen arvo otetaan huomioon A:n hyväksi kiinteistöä jaettaessa. Tämän jakotavan johdosta Korkein oikeus toteaa, että A on ennen jakoa omistanut perheyhtiöstä yhden osakkeen enemmän kuin B. Jaon toteuttaminen B:n vaatimalla tavalla olisi omiaan johtamaan yhtiön käytännön toimintaa ajatellen epätarkoituksenmukaiseen ja ilmeisen epätaloudelliseen lopputulokseen. B ei ole osoittanut sellaista perustetta, joka oikeuttaisi antamaan jaossa hänelle enemmän osakkeita kuin A:lle. Jakoa ei siten ole toimitettava B:n vaatimalla tavalla.

Pesänjakajan tulee toimittaessaan jaon uudelleen määrätä jaettavana olevien osakkeiden ja kiinteistön arvot. Osakkeiden arvoa määrätessään pesänjakajan on otettava huomioon, että osakkeet, niin kuin edellä on todettu, voivat jaon seurauksena jakautua enemmistö- ja vähemmistöosakkuuden tuottaviin osakkeisiin ja olla siten eriarvoisia. Mikäli B ja A eivät pääse sopimukseen osakkeiden arvoista, on pesänjakajan viime kädessä arvioitava ne.

Omaisuuden arvon määräämisen jälkeen pesänjakajan on perintökaaren 23 luvun 8 §:n 1 momentista ilmenevän periaatteen mukaisesti jaettava omaisuus. Mikäli B ja A eivät muuta sovi, on lähtökohtana osakkeiden jakaminen tasan kummallekin. Tällöin heidän saamiensa osakkeiden erilainen arvo tulee ottaa huomioon kiinteistöä tai, ellei jakoa voida toimittaa kiinteistöä myymättä, sen kauppahintaa jaettaessa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös sekä pesänjakajan 17.2.1992 toimittama perinnönjako kumotaan. Perinnönjako palautetaan pesänjakajalle, jonka tulee toimittaessaan jaon uudelleen menetellä laillisesti ja ottaa huomioon Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevät palautusperusteet.